27.6.2017

Elossa ollaan!

Heiiiippatihei!

Blogi on nyt auttamattomasti jäänyt hiljaiseksi, sillä en ole ollut kovin tuottoisalla päällä viimeaikoina. Olen yrittänyt saada materiaalia Youtuben puolelle, mutta kovin hiljaista on ollut myös siellä. Yksi video tuossa onkin jo editoituna, en vaan saa aikaiseksi ladattua sitä tubeen, sillä alan olla videoiden suhteen hyvinkin itsekriittinen. Jos jokin ei videossa ole mielestäni hyvin, pähkäilen sen julkaisun kanssa ihan ikuisuuden. Blogin puolella tämä on paljon helpompaa, koska tänne voi kirjoitella ja tekstiä voi tuumailla rauhassa. Videon tekeminen vaatii suht paljon aikaa, sopiva kuvauspaikka vaatii hyvän valaistuksen ja taustan ja jonkinlainen käsikirjoituskin olisi hyvä olla olemassa. Tykkään ihan hirveästi tehdä videoita, mutta en ole siinä vielä kovin hyvä ja tosiaan itsekriittisyys rajoittaa tosi paljon... Yritän muistaa kirjoitella blogin puolelle aika-ajoin, mutta viimeaikoina elämä on ollut tosi hiljaista ja tasaista. Ei oikein ole mitään kirjoitettavaakaan siis! :D

Ajattelin nyt kuitenkin tulla ilmoittamaan, että täällä ollaan vielä ja blogi ei ole kuolemassa pystyyn, vaikka siltä ajoittain hiukan vaikuttaakin! Pahoitteluni siitä! Toivottavasti blogi herää taas henkiin jossain vaiheessa paremmin, mutta nyt taidan itsekin nukkua vielä henkisesti pientä talvihorrosta.. ainakin näidän meidän kesäkelien puolesta ;)

Tässä kuitenkin pari kuvaa meidän tuoreimmista pienokaisista, jotka kuoriutuivat 12. ja 13.6., eli harjasgekkopoikaset "Esko" ja "Raili" :)



Toivottavasti jaksatte vielä pysyä blogin seuraajina ja lupaan, että kunhan tästä elämä taas alkaa vilkastua, tekstiä myös blogin puolelle on luvassa lisää! Ainakin pari projektia tässä on työn alla, joten niistä kuvia luvassa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti