14.2.2017

Vähän vaaleanpunaista

Hellou!

Ihanaa, ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Kevät tuntuu tulevan ihan kertaheitolla ainakin tänne Tampereelle ja aurinko on paistanut pari päivää tosi lämpimästi! Päivät pitenee ONNEKSI pikkuhiljaa ja eilenkin huomattiin, että vielä puoli kuudeltakin oli ihan valoisaa ja kirkas taivas.. Ah, mä niin odotan jo kesää!

Tän kaiken pinkin ja pullamössöisen ystävänpäivähössötyksen keskelle sopii ihan mainiosti nää mun uudet hienot silmälasit, jotka sain pari viikkoa sitten! Ajattelin esitellä ne jo aiemmin, mutta koska blogissa on viimeaikoina ollut melko paljon kaikkea materialistista (no minkäs teet, kun materialisti olen!), niin jätin tän tekstin vähän odottamaan sopivaa hetkeä.

Ja se, miksi just nyt, koska:



Mä niiiin tykkään näistä!

Nämä on siis Specsaversin mallistosta ja hinnaltaan olivat 79e. Mun aiemmat lasini ei sitten sopineetkaan loppujenlopuksi tän muotoiselle nenälle, vaan hiostuivat ja luisuivat ihan koko ajan ja aloin olla jo pikkuhiljaa pulassa niiden kanssa. Päädyin lampsimaan takaisin liikkeeseen ja sain vaihdettua lasit tyytyväisyystakuun piikkiin.

Lisäksi nyt näihin laseihin otettiin tuo UltraClear-pinnoite, koska halusin mahdollisimman helposti puhtaana pysyvät linssit. Pinnoitteesta tuli lisähintaa 20e.



Kehykset on sen verran kevyet ja huomaamattomat, että totuin näihin tosi nopeasti. Edelleen pientä luisumista on havaittavissa, koska mun naama hikoaa ja rasvoittuu tosi nopsaan tuosta tyynyjen kohdalta, mutta lasit pystyy silti helposti nostamaan takaisin, eikä huurustumisongelmaa enää ole!


Mitäs tykkäätte? :)

Lasien söpö pinkki yksityiskohta jää hiukan piiloon, mutta ne on silti mielestäni sirot ja naiselliset. Enkä meinaa millään päästä yli tuosta, miten kevyet ne on! Ihan mahtavuutta löytää itselle lopulta just sopivat lasit ja nyt maailma on taas paljon tarkempi ja kirkkaampi! ;)

Ja ainiin! Värjättiinpä mun tukka ihan extemporee oranssiksi! Tähän on osasyyllisenä mun siskoni, joka halusi ihan välttämättä kokeilla, miltä väri mulla näyttäisi. Olen niin pitkään värjännyt vaaleaksi, että oli oikeastaan tosi kivaa vaihtelua kokeilla välillä jotain erilaista. Ja kieltämättä - ehkä mut on tarkoitettu gingeriksi? :D Pisamiakin löytyy ihan omasta takaa!

En tee yhteistyötä Specsaversin kanssa, enkä saa heidän kauttaan etuja. Lasit on maksettu itse.

8.2.2017

Tubettajia

Moikkamoi! 

Tässä toistuu nyt sama kaava, mitä monesti aiemminkin, nimittäin löysinpä taas Teijan Farrago-blogista hyvän aiheen, minkä jakaa teidän kanssanne!

Olen viimeaikoina koittanut päästä hiukan kiinni suomalaisiin vlogaajiin/tubettajiin, koska onhan se kiva tietää kuka on kukin ja mitä yleensä tube-maailmassa tapahtuu. Hirveästi kiinnostaisi itseäkin liittyä heidän porukkaansa, mutta taidan olla vielä sen verran ujo ja arka, etten ainakaan vielä kehtaa laittaa naamaani kovin julkiseen jakoon. Silti veri vetää tekemään videoita, joten ehkäpä tässä jotain saisin aikaiseksi.. tulkaa te sitten tuomitsemaan ja antamaan palautetta ekana, jos joskus siihen hommaan ryhdyn ;)

Tässä nyt kuitenkin omat suosikit, olkaa hyvät! En laita heitä mihinkään varsinaiseen suosikkijärjestykseen, koska jokainen heistä on mainitsemisen ja seuraamisen arvoinen :)


Cat Peterson on suomenruotsalainen tubettaja. Hän asuu tällähetkellä Englannissa ja tekee mainoksia ja näyttelijäntöitä sekä briteissä että myös muissa maissa. Cat puhuu videoillaan englannin lisäksi ruotsia, mutta välillä myös suomea :) Tykkään hänestä yksinkertaisesti siksi, että hän on kiltin ja empaattisen oloinen, iloinen ja pirskahteleva luonne! Kiva persoona! Catia voi seurata myös instassa: _catpeterson :)


Dave Cad on englantilainen, mutta ehkä melkein jo puoliksi suomalainen ;) Dave siis seurustelee yllä mainitsemani Catin kanssa ja he tekevät myös yhteisiä videoita! Daven maine tubettajana on kasvanut ihan huimasti viimeisen vuoden aikana ja hän oli mm. juontamassa TubeConia viime vuonna. Hauska persoona hänkin ja hän jopa lupasi opetella puhumaan suomea tämän vuoden aikana! Ruotsia Dave vääntääkin jo ihan tajuttoman hyvin. Davea voi myös seurata instassa: dave.cad


Milla Grönman on mulle vielä suht uusi tuttavuus, mutta tykästyin välittömästi hänen rentoon ja miellyttävään tapaansa vlogata. Millaa voi seurata instassa: millagron


Pahalapsi, eli Susanne Aalto onkin varmaan jo suurimmalle osalle tuttu, mutta päätin hänet kuitenkin mainita suosikeissani :) Pahalapsi on yksi varmaan persoonallisimmista suomalaisista tubettajista ja ah niin ihana ja rempseän oloinen ihminen! Hän puhuu tosi monipuolisesti eri aiheista ja ottaa kantaa vähän vaikeampiinkin juttuihin. Seuratkaa ihmeessä Susannea myös instassa: paha.lapsi


Tanja Luoma, eli myös Maailma Nauraa Mukana -blogin takana häärivä tamperelainen, vähän tuoreempi vlogaaja on päässyt myös ihan ehdottomasti mun suosikkilistalleni! Tanja on aito, iloinen ja luonteva, oikein hersyvällä naurulla varustettu Etelä-Pohjalaanen, joka kertoilee meikeistä, omasta elämästään ja kaikesta maan ja taivaan välillä. Seuraileppa Tanjaa myös instassa: ttanjakatariina

Seurailen Youtubessa myös mm. mansikkkaa, mutta hänet varmasti lähes jokainen hiukan suomalaisista tubettajista innostunut tietää :)

Ketkä sun suosikkeja on ja oliko tällä listalla tuttuja? Ehdotuksia, ketä kannattaisi alkaa seurata? :)

2.2.2017

OnePlus 3T

Heipsankeikkaa!

Vaikka niin kovin luonnon päälle ottikin ja yritin kovin tätä vastustaa, näin tässä vaan kävi; Windows-luuri vaihtui Androidiin! 

Olen jo jonkun aikaa miettinyt, että vaikka Lumiat mukavia onkin käyttää, jää niitten kanssa silti aika paljosta paitsi. Monia ohjelmia niille ei lopulta julkaista ollenkaan ja osan julkaisu kestää ihan luvattoman kauan. 

Kun sitten kuulin, että isännällä käytössä olevasta OnePlus 3:sesta on tulossa uusi versio, 3T, päätin hiukan paremmin tutustua kyseiseen puhelimeen. Hintaluokassaan (~400 euron puhelimet) sitä kehuttiin paljon ja sen verran, mitä Youtubea kerkesin selailemaan, puhelin sai sekä kiitosta että kritisoivaa palautetta. Palaute tuli lähinnä hämärässä otetuista rakeisista kuvista ja latteista väreistä, mutta itselle kuvanlaatu riitti ihan mainiosti! Videot kuitenkin saa edelleen tallennettua parhaimmillaan 4K -laatuisina ja valoisalla/hyvin valaistuna kamera toimii kiitettävästi. 
Lisäksi selfie- eli etukameran laatua on nostettu 16 mp:hen.



Tilasin puhelimen viime viikon keskiviikkona ja perjantaina se oli jo noudettavissa pakettiautomaatista. Tiedätte varmaan sen pikkulapsimaisen jännityksen, kun odotatte jotain saapuvaksi? No eipä ollut tämä mun innostukseni siitä kovin kaukana :D Tosin mä olen ihan hirvittävä materialisti ja tykkään kaikesta hienosta ja uudesta.

Ihailin kovasti puhelimen pakettia ja paketin värimaailmaa (mun sisäinen pieni graafikkoni nostaa aina välillä päätään :D) - himmeää hopeaa, valkoista ja punaista. Tosi neutraali mutta toisaalta just sopivan täpäkkä! Paketti sisälsi vain tarvittavat - itse puhelimen, laturin ja ohjeet. 

Yksi isoimmista plussista tulee puhelimen DASH-latauksesta, eli puhelimen luvataan latautuvan puolessa tunnissa niin paljon, että sitä voi käyttää koko päivän. Ja itseasiassa, eipä tuota kauheasti ole tarvinnut latailla. Nyt varsinkin, kun puhelimen on vasta ottanut käyttöön, sitä tulee räpellettyä enemmän ja sovelluksien lataamiseen yms käyttää paljon aikaa. Tässä ekoina päivinä olen niin pelannut, soitellut kuin näpytellytkin sormet savuten ja akun kesto on ihan mieletön!



Puhelin on kivan kokoinen (5,5"). ohut ja kevyt. Se tosin on varmaan liukkain puhelin, mitä mulla on koskaan ollut ja pelkään koko ajan, että pudotan sen! :/ Puhelimessa on paikallaan tällähetkellä vain näytön suojakalvo, joten sitä pitää käsitellä hyvinkin varovasti. Ebaysta tilasin jo ison kasan oheishilpettä - näyttöön suojalasin, lompakkokotelon sekä silikonisen suojakuoren. Tykkään vaihdella puhelimeen erilaisia suojia ja vähän oman fiiliksen mukaan niitä sitten käytän. Suojalasi on kuitenkin ihan ehdoton, vaikkein koskaan (*koputtaa puuta*) ole puhelinta niin pudottanutkaan, että sen näyttö pääsisi särkymään. Kerta se on ensimmäinenkin ja tämän kanssa tuntuu, että se voisi hyvin lipsahtaa huomaamatta sormista!

Hyvillä mielin voin kyllä kyseistä puhelinta suositella, mitä nyt olen sitä vasta pari päivää ehtinyt käyttää. Alkuun tuntui tosi oudolta käyttää androidia, mutta paljon se on muuttunut näiden vuosien jälkeen ja loppujen lopuksi ei harmita enää yhtään luopua tuosta vanhasta puhelimesta!

Ja tämä ei ollut mikään maksettu mainos, puhelimen ostin ihan omilla rahoillani (ts. revin selkärangastani :D) ja halusin hehkuttaa hyvää löytöä :) Toivottavasti tästä on apua muillekin puhelinta harkitseville! :)

Alla vielä pari esimerkkikuvaa, mitä olen tuolla luurilla tässä nyt napsinut! Kuvat on cropattu Photoshopissa, mutten ole käsitellyt niitä muuten.