23.12.2016

Moi, olen Elisa ja olen sushiaddikti.

Heippa!

Koska on yö ja mua ei vaan yksinkertaisesti väsytä yhtään, ajattelinpa kertoilla teille omia kokemuksiani tamperelaisista sushiravintoloista!

Ihan kaikista en ole valitettavasti muistanut ottaa kuvia, mutta yritän parhaani mukaan kertoa hiukan kokemuksia ja hintahaarukkaa. Ollaan käyty siskon kanssa lähinnä buffeteissa, mutta listalta löytyy myös pari sellaista, joissa sushit tilataan 5-15 jne kappaleen/euron annoksina.

Ravintolat on omassa suosikkijärjestyksessä, parhaimmasta huonoimpaan!

Aloitetaan siis yksinkertaisesti herkuimmalla:

Maka sushi
(Näsilinnankatu 30)

Maka nyt vaan on yksinkertaisesti paras! Sushi on tuoretta (se tehdään tilauksesta), riisi on suussa sulavaa ja esim. itse näin avokadoa ikuisesti inhonneena voin sanoa jopa nauttivani! Lisäksi koska meistä kumpikaan siskon kanssa ei oikein välitä ravusta sushissa, vaihtaminen eri sushiin onnistuu pyytämällä! Ainiin ja alkupalaksi on mahdollista ottaa Miso-keittoa, joka on tosi hyvää, joskin sitä tulee aina otettua liikaa :D

Makit on suuhun sopivan kokoisia, eikä yhtään liian isoja, mitä muutamassa muussa paikassa on tullut todetuksi. Kala on suussasulavaa ja muutenkin tuoreus paistaa läpi ihan kaikesta.

Makasta mulla ei valitettavasti ole kuvaa, mutta pitänee päivittää se tekstiin kun sellaisen saan napattua.

Makaa suosittelen siis erittäin vahvasti! :)

Alla hinnasto ja aukioloajat (kopsittu heidän sivuiltaan).

Lounas on tarjolla ma-pe 11-15 ja se on hinnaltaan 8-15e (kpl määrien mukaan, kasvis hiukan halvempi). Makasta on saatavilla myös esim. isommalle porukalle ns. party plattereita ja muutenkin valikoimaa löytyy pelkän lounaan lisäksi.

Watami sushi
(Suvantokatu 10, 33100 Tampere)


Watami sushi on iso ja valikoimaltaan laaja. Buffetpöydästä löytyy sushien lisäksi myös muita lämpimiä, kuten hapanimeläkanaa yms yms. Me tosin yleensä ahdetaan itsemme vain sushilla, joten muista ruuista en uskalla antaa palautetta.

Sushien laatu ei ihan yllä Makan tasolle, mutta tällä kertaa määrä korvaa laadun. Tarjonta on tosi monipuolinen ja erilaisia makuelämyksiä on saatavilla ihan laidasta laitaan. Riisi on jokseenkin kuivaa, mutta sushit seisonee buffetpöydässä jonkin aikaa, joten ihan Makan tuoreuteen ne eivät ole verrattavissa. Porukkaa Watamissa käy lounaalla kuitenkin paljon, eikä sushit ole koskaan loppuneet kesken, joten eivät ne ihan hirveän kauaa tarjolla ehdi lopulta olla. Hyvää sushia heillä kuitenkin on, siitä ei käy kiistäminen ja Watamissa me käydään myös ihan säännöllisesti!

Lounasta heillä on muista paikoista poiketen maanantaista sunnuntaihin (ma-pe 10e, la-su 15e) ja arkisin lounasta on tarjolla 11-15. Ihan en sivujen perusteella päässyt varmuuteen siitä, mihin asti lounasta tarjotaan viikonloppuisin.

Umami sushi
(Tampereen kauppahalli, Hämeenkatu 19, keskikäytävä myymälän nrot 7 ja 9)


Umami sijaitsee siis tosiaan Kauppahallissa ja onkin tositosi pieni paikka. Istumapaikkoja on vähän ja paikka on muutenkin kauppahallimaiseen tapaan ahdas. Valikoima lounaan osalta on Makan tapaan määritelty, eli paikasta ei löydy buffetpöytää.

Sushit valmistetaan kuin myös tilauksesta, mutta jokin niissä ei iske (saan tästä nyt varmaan satikutia, koska Umami on tosi paljon kehuttu paikka ja yleensäkin suosittu Tampereella). Ruoka on toki hyvää ja tarjonta on hiukan erilainen, mutta se näyttää hiukan kiireellä tehdyltä. Lisäksi sushit on suhteellisen pieniä, joten me kaksi ahmattia jäätiin jokseenkin nälkäiseksi lounaan jäljiltä (ts. ei haluttu maksaa enempää, koska yleensä tuohon hintaan nälän on saanut karkoitettua). Lautasella oli myös japanilainen "munakas", joka jäi meiltä kummaltakin syömättä. Tosin me ollaan sen verran juntteja, että ehkäpä tuon oli tarkoitus olla jälkiruoka..? Makeaa se ainakin oli! :P

Tarjontaa on muistaakseni 3 eri hintaisen/kokoisen annoksen verran joista me valittiin tuo pienin (muistaakseni 5+6 nigiriä ja makia).

Haluaisin kyllä antaa Umamille toisen mahdollisuuden, joten ehkäpä mielipide tästä vielä muuttuu!

Lounas arkisin klo 10-15(?), hinta alkaen 10e.

Sakura Watamisushi
(Kuninkaankatu 22)


Sakurassa olen käynyt myös vain kerran, mutta aivan varmasti eksyn sinne myös uudelleen! Tarjontaa oli todella paljon ja jokaista lajia oli koko ajan saatavilla. Ravintola oli iso ja lounastajia oli samaan aikaan tietty liikkeellä, mutta meidän 3 henkinen porukka mahtui kuitenkin sekaan.

Laatu/maku ei juurikaan eroa muista buffetpaikoista ja koska Sakurassakin menekki oli isoa, eivät sushit lopulta ehtineet olla tarjolla kauaa. Sakura ei kuitenkaan yllä ihan Watamin tasolle, mutta tämä on vain yhden käyntikerran kokemus.

Henkilökunnan ystävällisyydestä tulee iso plussa, sillä jokainen hymyili ja oli kohtelias! :)

Hinnasta tosin annan hiukan miinusta: 12 euroa buffetista on hiukan liikaa, vaikkakin valikoima oli valtava! Laatu ei kuitenkaan eroa ihan niin paljoa muista buffetpaikoista, että hinta olisi tuon vuoksi korkeampi. Kävisin ja varmasti käynkin silti vielä uudestaan. TOSIN heillä lounasbuffet on auki ilta 19, joten sekin voi osittain selittää hintaa.

Lounas Sakura Watamisushissa ma-to 11-19, pe 11-21 12e / la 12-20 ja su 13-20 18e. Lounaaseen sisältyy salaatti, keitto, sushit, lämpimät ruuat ja kahvi ja tee.

YI Sushi
(Tullintori, Tullinkatu 6)

YI:ssä olen kuin myös käynyt kerran, sisko pari kertaa. Halusin päästä maistamaan heidänkin sushejaan, mutta paikalle mentiin hiukan kuulostellen, sillä sisko ei ollut ollut kovin tyytyväinen edelliselläkään kerralla.

Ensivaikutelma oli se, että kassa oli kiinnostuneempi kännykästä, kuin asiakkaista. Pöydän he tulivat kuitenkin siivoamaan ja juttelivat iloisesti ja kohteliaasti, joten kännykkäasia annettakoon anteeksi :) Kassalla oleva tyttö oli kuitenkin teini-ikäinen, joten.. :D

Buffet oli suht monipuolinen, mutta kuitenkin huomattavasti pienempi, kuin muualla. Itse ravintola oli hyvän kokoinen ja tilaa oli paljon, vaikka käytiinkin syömässä ihan parhaaseen lounas-aikaan.

Osassa nigireistä oli vähän kummallinen sivumaku ja ne sitten pienen maistelun jälkeen jäivätkin syömättä. Makit ja California rollit oli kertakaikkiaan niin isoja, ettei niitä meinannu saada syötyä kokonaisina, mikä tietty näin lenksuleukaisena koitui vähän hankalaksi. Makeissa yms maku oli kuitenkin hyvä, mutta jälleen riisi oli tosi kuivaa ja sushit tuntui seisseen (ehkä asiakasvähyyden takia?) tarjolla jonkin aikaa.

Ei jatkoon. Tosin jos asiakkaita olisi ollut paikalla enemmän ja ruuan menekki isompi, sushitkin olisi ehkä olleet tuoreempia..?

Heillä lounas ma-pe (10:30-17) 9,5 euroa, la (12-17) 12,9 euroa.

Tälläisiä kokemuksia ja makuelämyksiä meillä! Muutamaa ravintolaa en nyt lähtenyt mainitsemaan, koska ollaan joko a) käyty kauhealla kiireellä viimetingassa tai b) olen syönyt enempi lämpöisiä, mitä susheja.

Kertokaahan omia kokemuksianne sushipaikoista ja missä kannattaisi ehdottomasti käydä! :) Meidän olisi tavoitteena mennä ainakin vielä Marusekiin ja keskustoEhkäpä niistäkin kertoilen sitten kokemuksia jossain kohtaa!

14.12.2016

15x3 -haaste

Heips!

Bongasinpa tämän Teijan Farrago -blogista ja päätin vastailla kyssäreihin! :) En ole nyt ihan satavarma, olenko tälläisen tehnyt jo aiemminkin, mutta mitäpä tuo haittaa. Haasteita on aina kiva tehdä, joten tässä tulee!



3 asiaa, joista pidän:
Kesä, sauna, salmiakki

3 asiaa, joista en pidän:
Talvi, kylmyys, pimeä

3 asiaa, jota tein viikonloppuna:
Siivosin, kestitsin vieraita, pelasin Roller Coaster Tycoonia! :D

3 asiaa, jotka osaan:
Hoitaa kaikenlaisia asioita, laulaa, leipoa

3 asiaa, joita en osaa:
Puhua ruotsia, luistella, avata erilaisia purkkeja

3 asiaa, jotka haluaisin osata:
Puhua japania, muistaa asioita paremmin, lentää

3 asiaa, jotka minun pitää tehdä:
Siivota, siivota ja siivota! :D

3 asiaa, joista stressaannun:
Raha, työ, itsestä riippumattomat asiat

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:
Kotisohva, hyvät leffat, isännän kainalo

3 asiaa, joista puhun usein:
Eläimet, hyvät sarjat, muutto

3 asiaa, jotka puen mielelläni:
Huppari, lököhousut ja pörrösukat!

3 asiaa, joita en pue päälleni:
Hame/mekko, sukkahousut, pitkikset

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:
Akvaario, iso talo Seinäjoelta, oma flipperi

3 asiaa, joista unelmoin:
Siitä isosta talosta Seinäjoella :D, unelmatyöstä, lottovoitosta

3 asiaa, joita pelkään:
Pyörremyrskyt, pienet hämähäkit, pimeää (jossain määrin)

Siinä ne! :D Tämä olikin yllättävän helppo tehdä, ehkäpä mä olen sinut näitten asioitten kanssa :)
Tuu linkkaamaan oma haasteesi, kun olet sen tehnyt! On kiva päästä lukemaan muidenkin vastauksia.

12.12.2016

Tässä tulee Albin!

Heipparallaa!

Koska joulu tulee ja lahjojen hankkiminen on taas ajankohtaista (tosin olisi niitä voinut ehkä vähän aiemminkin alkaa hommata..), päätin ostaa itselleni (isännän kanssa puoliksi, niinkuin aina) pienen joululahjan!

Tässä on Albin! Hän on siis mossy New Caledonian gecko eli Mniarogekko chahoua. Aiemmin laji tunnettiin Rhacodactylus (tiedän, ihan selkeä Pokemon!) chahouana, mutta myöhemmin se erotettiin omaksi lajikseen, Mniarogekoksi

Albinin lajille ei ole vielä suomalaista nimitystä, joten yleisesti lajista puhutaan "chahoua"-nimellä. Tai niinkun kaveripiirissä, "nahkalerppa" :D 



Albin on elokuussa kuoriutunut poikanen ja on ihan suomalaista syntyperää. Albinin kasvattajana toimii ReptileManiacs ja heillä näyttäisi vielä yksi sisarus olevan kaupan ;)
Laji on luokiteltu luonnossa "uhanalaiseksi", joten on erityisen tärkeää huomioida mistä gekon hankkii! 

Hoidoltaan chahouat ovat melkeinpä vastaavia, mitä harjasgekotkin. Ne kasvavat kuitenkin hiukan isommiksi, joten tilantarve kannattaa huomioida. Muutoin ne syövät samoin ja tarvitsevat samanlaiset terraario-olosuhteet.

Chahouat ovat hiukan rauhallisempia, mitä harjikset, mutta poikasena ihan samanlaisia kirppuja! Loikkiminen ja sinkoilu on kauhean kivaa! :)


Laji itsessään on hirvittävän mielenkiintoinen, koska jo ulkonäkö on paljon harjasgekkoa alkukantaisempi. Nämä ovat lisäksi ihan mainioita sulautumaan ympäristöönsä ja väri saattaa vaihdella hailakasta tosi tummaan ja jopa melkein mustaan. Näillä ominaista onkin "sammaleinen" väritys, jolloin ne sulautuvat puun runkoihin ja maastoon melkeinpä täydellisesti.

Ja kuten alla olevasta kuvasta näkee, nahka on hyvin erilainen, mitä harjiksilla. Näillä näyttäisi aina olevan hiukan liian iso takki - samoin, mitä Rhacodactylus leachianus -lajilla. Nahka on lisäksi paljon pehmeämpi ja herkemmän tuntuinen.

Ainiin ja harjiksista poiketen - mikäli gekko pudottaa häntänsä, se myös kasvattaa sen takaisin!



Ihan valloittava tapaus! Me täällä tehdään Albinin kanssa vielä vähän tuttavuutta, mutta kovin rauhallinen ja rento se tuntuu olevan, poikasiän pomppimisesta huolimatta. Se on myös välittömästi alkanut syödä hyvin, joten kotiutuminen on alkanut mainiosti. 

Mikäli Albin tai sen sukulaiset kiinnostaa, kannattaa googletella tuolla tieteellisellä nimellä ja multakin saa toki kysyä ihan vapaasti! :)

Näitä kutsutaan englanniksi niin monella eri nimellä, että varmimmin oikeaa tietoa löytyy käyttämällä tieteellistä nimeä. Laji ei ole vielä kovin kovin yleinen suomessa, mutta tosiaan ainakin ReptileManiacs näitä kasvattelee. Jonkin verran näitä tuodaan myös Saksasta ja muista maista, koska Suomi on auttamattomasti jäljessä tämänkin lajin suhteen. Kunhan tosiaan pitää huolen, että yksilöt on varmasti kasvattajilta, eikä luonnosta. Eli kasvatustodistus/CITES pitäisi aina olla tarjolla, mitä tahansa gekkoa/matelijaa hankittaessa! :)

7.12.2016

50 asiaa jotka ärsyttää

Moi!

Bongasin tän haasteen Tanjan Maailma nauraa mukana -blogin vlogista ja ajattelin toteuttaa tän tälleen blogiversiona! :)

Just nyt ei oo mitenkään kauheen ärsyyntynyt olo, mutta sanotaan näin, että nää asiat on AINA ärsyttäviä. Listassa on sekä pieniä, että vähän isompia ärsytyksiä, mutta tsekatkaahan ja kommentoikaa, onko listalla teijän omia tuttuja ärsytyksen kohteita! :D

Ärsyttää..
1 että tuli talvi ja on kylmä!
2 että pitää pukeutua paksummin ja sitten ei pysty liikkumaan kunnolla, kun vaatekerroksia on päällä niin paljon.
3 että päätä alkaa särkeä jos ei ole tajunnut syödä vähään aikaan mitään.
4 kun ei ole tajunnut syödä :D
5 ihmiset, jotka talvella pukeutuu mustaan eikä käytä heijastimia!
6 koska autossa ei oo penkinlämmittimiä.
7 kun aamulla on pimeetä ja ei meinaa herätä kunnolla.
8 että aamuisin myös talo on ihan vilponen ja varpaat paleltuu kylmällä lattialla.
9 kun huulet on ihan rohtuneet ja kuivat.
10 kun ei voi mennä vaan terassille t-paidassa ja shortseissa ja ottaa aurinkoa. Tai vois tietty, mutta pirun kylmä siellä on! :D
11 se, kun iltaisin netti ei toimi kunnolla.
12 että olis kauheasti kaikkia suunnitelmia, mutta niitä ei vaan yksinkertaisesti pysty vielä toteuttamaan!
13 että aika kuluu niin nopeesti!
14 että ei ole rahaa! :D
15 kun ruokasirkat sirittää, eikä ne silti suostu lisääntymään.
16 kun telkkarista ei näytetä enää esim. Murder, she wrotea tai Diagnosis: murderia.
17 kun telkkarista ei tuu enää vanhoja hyviä piirrettyjä!
18 että joka kerta, kun meinaan alkaa kirjottamaan jotain uudelle riville, teksti tuleekin lihavoituna!!
19 se, kun auton ikkunat on niin syväjäässä, että niiden raaputtamiseen kuluu tuhottomasti aikaa.
20 se, kun unohtaa miten paljon paraneva tatuointi kutittaa!
21 se, kun unohtaa rasvata sen kutittavan tatuoinnin :D
22 se, kun sushissa on liian kuivaa riisiä ja se tarttuu kurkkuun
23 se, kun nälkäisenä menee syömään sitä sushia ja riisi on kuivaa! :D
24 kun läppäri herättääkin itsekseen touchpadin, vaikka just sen itse laittoi pois päältä!
25 kun läppäri herää itsekseen, vaikka sen onkin laittanut nukkumaan
26 se, kun makkarissa on nukkumaan mennessä niin kylmä, että käsiä tai varpaita ei voi yhtään pitää peiton ulkopuolella
27 kun tulee hirveä morkkis karkinsyönnistä (ja se, että on syönyt karkkia)
28 että en nykyään oikein leivo enää mitään, vaikka tykkään siitä ihan hirveästi!
29 se, että hiukset ei värjäänny niinkuin olis niiden halunnut värjääntyvän
30 se, että haluaisi ottaa esim. nenälävistyksen, mutta ei uskalla :D
31 kun melkein ehtii nukahtaa, niin mies alkaa kuorsata..
32 kun edellisen seurauksena väsyttää päivällä
33 kun haluaisi jo muuttaa, mutta ei voi kun odottaa asioiden tapahtumista
34 kun on tullut kerättyä niin kamalasti tavaraa nurkkiin, että sen läpikäyminen kestää pienen ikuisuuden!
35 ne ihmiset, jotka tukkii kaupassa käytävät ostoskärryillään/lastenvaunuillaan/itsellään
36 ne ihmiset, jotka heittävät kassalla jotain niinkin hauskaa, kuten esim. "Tässä ei ole hintaa, tää on varmaan ilmainen!"
37 ne ihmiset, jotka ajavat kuin mielipuolet ja aiheuttavat vaaratilanteita omalla typeryydellään liikenteessä
38 se, että kadut on taas ihan älyttömän liukkaita!
39 se, että plussakelin jälkeen tulee pakkanen
40 kun naapuri elvistelee lumilingollaan ja meillä ei ole semmoista! :D
41 kun naapurien kissat käy sontimassa meidän pihalle
42 se, että haluaisin tuottaa paljon enemmän sisältöä blogiin, mutten vaan saa aikaiseksi
43 että, näen tosi huonosti pimeässä
44 se, että sormet paleltuu kylmän auton rattiin
45 se, että yöllä alkaa tehdä mieli sushia :D :D (ja tähänhän ei liity mitenkään se, että itse kirjoitan yöllä blogiini päivityksiä susheista)
46 kun naama on mennyt pakkasen (ja stressin) takia huonoon kuntoon
47 se, kun tiskikone ei pese astioita kunnolla
48 kun olen iltavirkku
49 että, leffassa eteen istuu aina joku tosi pitkä ja sen takaa ei näe
50 kun lumiaurat kulkee keskellä yötä ja siihen herää, kun ne kolistelee ja louskuttaa pitkin kuivia teitä

Huh! Aikamoinen urakka, mutta tulipahan tehtyä! :) Kuulostiko yhtään edes etäisesti tutulta?

Mä en juurikaan koskaan ärsyynny mistään tai jos ärsyynnynkin, se on tosi lyhytaikasta ja menee ohi lähinnä olankohautuksella. Mutta jotkut tietty on kestoärsytyksiä (kuten talvi), eikä niille oikein voi muuta, kun kestää!

Linkatkaa hei ihmeessä mulle, jos ootte tehneet saman haasteen! Olis kiva nähdä muidenkin ärsytyksiä ja voidaan sitten yhdessä äristä niistä :D