28.8.2015

Elokuu

Pihalla tuli värkkäiltyä kesälomalla melkein aamusta iltaan ja jotain ihan järkevääkin on saatu aikaiseksi! Ensin kesäloma tuntui ihan surkeelta, kun satoi vaan.. onneks kuitenkin pari viimeistä viikkoa paistoi. Kunnes miehelle nousi kuume, eikä sitten lopulta pystytty viimeisellä viikolla oikein tekemään muuta, kun huokailemaan sisällä auringon suuntaan.. Mutta niinhän se aina menee, kun pitäis olla pihalla tekemässä jotain järkevää, tulee jotain ja tekemiset jää :D

Mutta jotain kuitenkin ja tässä nyt kuvasaasteena vähän aikaansaannoksia :)
Kuvat vähän hassusa aikajärjestyksessä, kertonee siitä, miten on edetty asioissa.. kun paistaa, ollaan pihalla, kun sataa, sisällä pelaamassa! ;)


Käytiin mustikassa ja samalla tuli bongattua kukkasia..


..kesäistä metsää..


..ja ötököitä tottakai! :D


Terassin porrasremppa aloitettiin hyvässä vaiheessa. Matkaan tuli kuitenkin pieni mutka ja jouduttiin irroittamaan koko porras-hökötys ja kiinnittämään se uudestaan. Tällä kertaa ihan oikein päin xD



Kerettiin käydä myös pelailemassa fresbeegolfia Kangasalla :)



Kaaniita maisemia Pohjanmaalle ajellessa!


Ja meidän uusin perheenjäsen :D Mies on himiöinyt tuota jo vaikka miten pitkään eräältä kirpparilta ja nyt kesän kunniaksi toteutettiin sitten tämä haave.. Hirveä hommahan sen rehaamisessa oli, mutta onhan se nyt hieno! Pelikone on siis Taiton Space gun avaruusräiskintä :)



Pojat sai raahattua koneen sisälle ja pitihän sitä heti testata :D


Varkaudessa komeita maisemia!


Pihalle väkerrettiin myös sadevesiä ohjaamaan "ränni", kun tuppaa tuo vesi tulvimaan melkein talliin asti kovemmilla sateilla. Nyt vesi pääsee kulkemaan suoraan kaivoon, eikä toivottavasti enää nouse :)


Ja portaat melkolailla valmiina! :) Nätit tuli ja tukevat, nyt uskaltaa kiivetä eikä tarvii pelätä tippuvansa päälleen terassin reunalta!


Ja koska to-do- listahan ei ollut jo valmiiksi tarpeeksi pitkä, piti vielä keksiä lisätekemistä :D Mies innostui siistimään tallin edustaa ja lopulta haettiinkin leca harkkoja tukemaan maata ja pitämään se pois tallin edestä. 



Lopputulos on huomattavasti siistimpi, kun alkuperäinen savimaa-nurkka. 


Vadelmiakin tuli! Tosin olivat niin pahoja, että tungin ne suoraan pakkaseen ja toivon, että maistuvat esim. pirtelössä vähän paremmilta :D


Tehtiin tallin edustalle myös hieman parannuksia veden ohjauksen suhteen.


Ja haettiin Honkkarista kuorikatetta, jotta saatiin savimaa ja rikkakasvit tapettua pois tuosta terassin edustalta.


Kivalta näyttää! :)

Että toisaalta, kaippa me jotain lopulta saatiin kesän aikana aikaiseksi :) Eikä kesä toki vieläkään loppu ole, vaikka työt on virallisesti alkaneet ja syyskuu lähestyy. Mäkin aloitin tosiaan uudessa työpaikassa maanantaina ja olen ollut perehdytyksessä tämän viikon. Ens viikolla sitten tositoimiin! :)

Vähän on tässä kuussa kirjoittelu jäänyt, mutta ehkäpä tämä kuvapläjäys nyt sen korvaa.. lisää sitten taas myöhemmin!

8.8.2015

Jes, se kukkii vihdoinkin!

Nimittäin mun keltainen orkideani!



Pelastin kyseisen kukan joitakin vuosia sitten entisen työpaikkani kautta, maksoin siitä muistaakseni jopa 50snt (vähän huonompikuntoiset kukat myyntiin henkilökunnalle alehintaan :D) ja raahasin sen hiukan jo kuivahtaneena ja nuupahtaneena kotiin. Se pudotti kukkansa melkeinpä saman tien, eikä tehnyt uutta kukkavartta seuraavaan 4 vuoteen. Nyt kun täällä nykyisessä kämpässä kukat tuntuu viihtyvän varsin hyvin (ehkä jopa pelottavankin hyvin :D), päätti vihdoin tämäkin tehdä uuden kukkavarren ja huiman kasan nuppuja! Ensin luulin, että kyse oli tuosta toisesta pinkistä orkideastani, mutta yllätys olikin mukava, kun kukat aukesivat keltaisena :) Nätti on ja toivottavasti nyt jatkossa kukkii ihan säännöllisesti.

Nuo pinkit versiot on kukkineet tosi hyvin, toinen ei ole vielä tehnyt uutta kukkavartta. Toisella taitaa olla menossa jo 4 tai 5 kukkaset tässä parin vuoden aikana. 

Ikeasta ajattelin raahata joukon jatkeeksi muutaman vähän erikoisemman orkidean, mutta valinta on vaikea.. ne kun on kaikki niin hienoja! :D

5.8.2015

Vähän erilainen kokemus - Novasure

Päätin kirjoittaa kokemukseni Novasuresta tänne blogiin, että myös niiden karmeiden kokemusten rinnalle saataisiin niitä hyviä ja onnistuneita. Liian usein tulee luettua netistä vain negatiivisia kokemuksia, kun jostain kumman syystä positiivisiä ei kerrota tai haluta jakaa :/ Niinpä tässä teille omat kokemukset siis Novasuresta.

HUOM! Alla seuraa siis naistenjuttuja, joten jos tiedät jo etukäteen, ettet halua niitä lukea, tässä on tilaisuutesi skipata teksti :D

-----

Eli sain Novasureen ajan, koska kärsin menorragiasta eli ts. hirveistä niagaroista :D Tämä on alkanut jo joskus teinivuosilla ja jatkunut iloisesti ihan tähän päivään asti, vaihdellen kovasti pillerimerkistä  riippuen. Joskus niiden kanssa pystyi elämään, mutta nyt noin vuoden verran en ole pystynyt 3-4 päivään kierrosta tekemään juuri mitään. Vessassa saa siis juosta koko ajan.



Lopulta päädyin hakeutumaan lääkäriin, koska aloitan työt loppukuusta ja mielelläni kärsisin mahdollisimman vähän häiriötekijöistä uuden työn alkaessa. Aikataulut menikin kivasti yksiin ja sain nopeasti ajan tutkimuksiin ja siitä lähetteen itse operaatioon. Ennen Novasurea on otettava Pipelle-näyte, joka tarkoittaa näytepaloja kohdun limakalvolta. Kun nämä olivat ok, varattiin aika operaatioon.

Kävin edeltävänä aamuna hakemassa sairaalalta esilääkityksen, koska Novasure tehtiin polikliinisesti - eli olin hereillä koko toimenpiteen ajan. Sain esilääkityksenä Litalginia ja Panadolia. Tabletit otin samana iltana ja seuraavana aamuna, noin 2 h ennen toimenpidettä.

Siinä sitten seuraavana aamuna suuntasin bussilla sairaalalle, aikani oli klo 9:45. Sain jonkin aikaa odotella ja n. klo 10:10 pääsin huoneeseen. Huoneessa oli toimenpiteen tekevä lääkäri, pari hoitajaa ja Novasuren edustaja. Lääkäri kertoili alkuun toimenpiteen kulkua ja ohjasi sitten vessaan ja riisuuntumaan. Olin taktisesti aamulla vetänyt niskaani vähän paksumman (ja pidemmän) hupparin, joten en palellut toimenpidehuoneessa ja itselläkin olo oli mukavampi.

Alkuun sain paikallispuudutuksen ja kielen alle hiukan vahvemman kipulääkkeen. Kertoilin jo etukäteen olevani tosi kipuherkkä, joten siihen oltiin varauduttu hyvin. Lääkäri kertoi koko ajan, mitä teki ja millaisia tuntemuksia saatan tuntea. Kivuliainta oli ehkä puudutukset, jotka nekin tunsi noin 5-10 sekuntia. Mitään varsinaista kipua tai särkyä en tuntenut missään vaiheessa ja lääkäri toimi tosi rennosti ja rauhallisesti. Juttelinkin melkeinpä koko toimenpiteen ajan edustajan kanssa ihan niitä näitä ja hän kannusti ja kiitteli, miten hyvin pärjäsin! Totesin, että onpa tässä tullut koettua paljon kaikenlaista, joten tämä on ollut yksi mielyttävimmistä kokemuksista :)

Itse Novasure tehdään radioaaltoenergiaan perustuvalla tekniikalla ja toimenpiteen aikana saattaa tuntea esim. lämmön tunnetta tai painetta. Toimenpide poistaa limakalvoa, mikä helpottaa menorragiaa ja parhaassa tapauksessa lopettaa vuodot kokonaan.

Sairaala oli saanut uuden koneen, joka piti tasaisia pieniä piippauksia ja edustaja neuvoi koko toimenpiteen ajan uuden kojeen käytössä hoitajia ja lääkäriä. Alkuun hiukan jännitin ajatusta, että mukana on joku ei-sairaalahenkilökuntaan kuuluva ihminen, mutta se unohtui nopeesti siinä jutustellessa.

Ja koko homma oli ohi noin 15 minuutissa. Alkuvalmisteluihin ja loppuneuvontaan meni noin 90% koko ajasta ja itse varsinainen toimenpide otti noin 90 sekuntia. Kaikki sujui siis tosi nopeasti ja helposti, vaikka vähän jännitinkin kipuja ja asioita, mitä menin (moka!) lukemaan netistä etukäteen. Mulla oli kaiken lisäksi menkat tekopäivänä, mutta se ei haitannut operaatiota. Ja mikä parasta, ne myös loppuivat kuin seinään operaation jälkeen!

Sitten vaan taksilla kotiin ja lepäilemään! :D

Pientä ns. lihasnestevuotoa saattaa operaation jälkeen ilmetä n. 2-4 viikon ajalta, mutta tuokin on tosi yksilökohtaista. Samoin varoiteltiin krampeista ja säryistä saman illan ja seuraavan päivän aikana, mutta henk. koht. en ole kokenut yhtäkään kramppia, saatika kipua. Sain mukaani sairaalalta vielä Panacodia ja sitä neuvottiin ottamaan säännöllisesti vielä illalla, mutta kun mitään tuntemuksia ei tullut, en viitsinyt sitä turhaan sitten ottaa. Nyt toimenpiteestä on kulunut 29 tuntia (kun tekstiä kirjoitin), eikä tilanne ole muuttunut mihinkään - olen ollut täysin kivuton operaatiosta tähän pisteeseen asti! Enkä usko, että kramppeja tai kipuja enää tässä vaiheessa tulisikaan (nyt kello on 22:28 samaa päivää, eikä mitään nipistyksiä ihmeempää ole ilmaantunut).

Lääkäri kertoi myös mahdollisista muista riskeistä, kuten esim. kohtutulehduksesta yms, minkä riskin minimoimiseksi ei saisi kylpeä tai harrastella mitään.. köh.. noh, makkarihommia, ainakaan niin pitkään, kun vuotoja ilmenee. Ja kaikista erikoisuuksista, kuten korkeasta kuumeesta tulisi heti ilmoittaa sairaalaan. Siispä tälläistä seurailua muutaman viikon ajan tässä vielä.

Kivusta myös kyseltiin asteikolla 0-10, annoin 0-2. Tämä kertonee jonkin verran siitä, miten kaikki tapaukset eivät ole karmeita ja epäonnistuneita. Joten suosittelen kyllä harkitsemaan operaatiota, jos yhtään kärsit samanlaisista ongelmista, mitä itse kärsin. Kun kertoo etukäteen toiveensa kivunlievityksen suhteen, se kyllä huomioidaan ja koitetaan parhaan mukaan minimoida!

Tälläinen oli siis oma kokemukseni Novasuresta ja voin sitä kyllä suositella lämmöllä sellaisille, jotka kokee menkkojensa olevan ongelma ja haluavat niihin lievitystä ja helpotusta ja aina kantsii mennä juttelemaan lääkärille vaivoistaan! :) Itse en voinut syödä esim. Caprilonia (traneksaamihappoa), koska se aiheutti ihan kamalat vatsakivut, joten paljonkaan muita vaihtoehtoja ei ollut ja kierrukkaa en suostunut ottamaan.